Alone together?

Viimeinkin viimeisen tehtävän aika. Kurssi meni todella nopeasti, vasta äsken loimme blogin ja mietimme ensimmäistä ryhmätehtävää. Viimeinen tehtävä oli katsoa Sherry Turklen TED talks video ja keskustella siitä.

”Alone together” ilmiö tarkoittaa, että ihmiset haluavat olla yhdessä, mutta samaan aikaan kuitenkin muuallakin, eli ihmiset haluavat olla yhteydessä kaikkialle samaan aikaan. Ongelma tässä on se, että lopputulos voi olla se, että ihmiset piiloutuvat toisiltaan, vaikka yrittävätkin olla yhteydessä kaikkiin. Käytännössä siis, ihmiset piiloutuvat älypuhelimien ja tietokoneruutujen taakse. Vaikka sen ruudun takana yritetäänkin epätoivoisesti olla yhteydessä kaikkiin ja olla kaikkialla yhtä aikaa, totuushan on kuitenkin se, että yksinhän siinä ruudun edessä istutaan ja tulkitaan siellä näytöllä vilkkuvia merkkejä. Eli yksin, mutta yhdessä teknologian ja internetin välityksellä.

Ilmiön huomaa nykypäivänä kaikkialla oikeastaan. Internetin välityksellä puhuminen on oikeastaan ”parempaa” nykyään. Oikeassa keskustelussa molempien pitää olla paikalla ja samassa tilassa. Kuitenkin tärkein syy on, että internetin välityksellä keskustelua voi muokata, voimme miettiä tarkemmin mitä sanoa, eikä tehdä niin paljoa virheitä, voimme antaa paremman kuvan itsestämme ja elämästämme, kun voimme harkita vastausta ja pystymme myöhemmin muokkaamaan sitä. 

 Ihmiset pitävät älypuhelimiaan vieressään koko ajan ja koko ajan pitäisi olla yhteydessä kaikkialle. Joskus kaveriporukalla ollessamme kaikki alkavat näprätä älypuhelimiaan ja joku vaivaantuneesti naurahtaa ”pakollinen sometauko hahah”. Joskus tulen miettineeksi, että eikö mikään riitä? Oikeita ihmisiä ja vuorovaikutusta olisi tarjolla jos vain jaksaisi nostaa päänsä näytöltä, mutta silti pitää yrittää vakuutella niitä Instagram-seuraajia tai Facebook-kavereita jollain päivityksellä. Toisaalta tunnistan tämän täysin itsessäni, jos älypuhelimeni hukkuu hetkeksikin, sydän alkaa aivan jyskyttää ja tulee ahdistava olo, mihin olen voinut sen hukata, mitä nyt kaikkialla tapahtuu. Puhelimesta pystyy olemaan erossa, jonkin aikaan, vaikka esimerkiksi luennon ajan. Silti silloinkin, koko ajan, syvällä alitajunnassa, on se ”Entä jos” olo; entä jos just nyt tapahtuu jotain mistä jään paitsi, entä jos nyt just joku haluaa tavoittaa ja jään siitä paitsi, entä jos just nyt jossain whatsapp- ryhmässä sovitaan tapaamisesta ja jään siitä paitsi tai entä jos nyt just joku kertoo jotain tosi mielenkiintoista Facebook päivityksessään ja jään paitsi... En halua jäädä paitsi.

Aluksi voisi ajatella, että Sherry Turklen ajatukset olisivat dystooppisia.
Hän puhuu siitä, kuinka jatkuva yhteydenpito muokkaa meitä ja me emme halua enää käydä keskusteluita toistemme kanssa, tai emme luota toisiin ihmisiin, vaikka tarvitsisimme heitä. Ihmisillä on tunne, ettei kukaan kuuntele heitä, eivätkä he saa huomiota, joten kääntyvät koneiden puoleen, sillä se on vain helpompaa. Tunnemme olomme yksinäiseksi, mutta silti pelkäämme intiimisyyttä, teknologiasta saamme helpotusta, sen kautta me voimme laittaa huomiomme minne haluamme, joku aina kuuntelee ja meidän ei koskaan tarvitse olla yksin. Tämä muokkaa meitä ja sitä kuinka ajattelemme itsestämme, sillä yritämme aina antaa parhaan ja virheettömän kuvan itsestämme. Näin emme enää tunne itseämme ja yritämme hakea lisää turvaa olemalla enemmän yhteydessä ja siitä tulee loputon kierre ja näin tulevaisuudessa ihmiset ovat vain onnettomia ja erillään toisistaan.

Toisaalta Turkle lopuksi puhuu, ehkä utopisesti. Hän puhuu, siitä kuinka asioita voidaan muuttaa, teknologia on vasta nuori juttu ja voimme miettiä ja pohtia kuinka sitä voisi käyttää parhaiten. Kunhan vaan uskallamme avata suun ja jutella asiasta rehellisesti. Teknologia vain saa meidät uudelleen määrittelemään ihmisten yhteyden, mutta toisaalta se antaa mahdollisuuden miettiä uudelleen asioita. Meillä on kaikki siihen, että voimme aloittaa alusta, meillä on toisemme. Meidän pitää vain oppia kuuntelemaan toisiamme ja niin voimme kehittää teknologiaa suuntaan, jossa jokainen ihminen voi rakastaa omaa elämäänsä. 

Kiia.S